tiistai 20. joulukuuta 2016

Presidentti Tavja Haloskajan Mongolian matkasta aikoi tulla katastrofi

Mongolian Presidentti Tsakhia Elbegdorj pettyi suomalaiseen virkaveljeensä



Elbegdorj toivoi Haloskjan tuovan tuliaisina Suomesta oman porokantansa parantamiseksi joko poroja, porojen spermaa tai edes alkioita.



Presidentti Tavja Haloskaja yhdessä Ulkoministeri Alex Stubbin kans elokuussa 2011

Yhdessä eri yritysjohtajien kans oli tekemässä kauppoja avavaa kierrosta Mongolian kans, Haloskaja oli ensinmäinen suomalainen Presidentti joka vieraili Mongoliassa.

Haloskaja ei kuitenkaan täyttänyt Tsakhian toivetta.

Siitä sitten ongelmat alkoivat.

”Porokantamme on pieni, ja sen laatua olisi parannettava. Tämän vierailun aikana aiomme kuitenkin vielä keskustella, miten voisimme asiassa edetä”, Elbegdorj kertoi suomalaislehdistölle tiistaina maan pääkaupungissa Ulaanbaatarissa valtiovierailun avajaispäivänä. 
Toiveensa porotuliaisista Elbegdorj esitti viime vuona vieraillessaan Suomessa "

Ensi häkeltymisen jälkeen Haloskajan oli keksittävä selitys tai ongelmaan ratkaisu


No kun Ulkoministeri eräiltä muodoiltaan näytti porolta tai Mongolissa tavatuilta laamoilta, niin Tavja keksi hätävalheen virkaveljelleen.

"Aprilliä aprilliä syö silliä ja juo kuravettä päälle, on meillä mukana poron spermaa mukana" 
(itse tietäen ettei ole edes aprillipäivä edes vaan elokuu)..

Katse Stubbiin elekielin kertoen "pelasta nyt Presidentti katastrofilta ja hoida homma kotiin, käy hakemassa se sperma-näyte, saat 10 minuuttia aikaa".

Näin Alex Stubb pisti itsensä peliin ja pelasti Suomen kasvojen menetyksen. 



Moni Mongolian matkailia on vähän ihmetelly sen jälkeen kuinka oudon näköisiä poroja sitä kasvaakaan eri puolilla maapalloa,

Toivottavasti tämä ei paljastu mongolialaisille.